Paljaasta runsaaksi eli mökkipihan muutos etupihalla

Tervetuloa tutustumaan tarkemmin meidän mökkimme tulevaan englantilaistyyliseen puutarhaan. Kukkarunsaudesta haaveilu on aloitettu hyvissä ajoin ja jotain ollaan päästy jo toteuttamaankin.

Tutustumiskierroksen aloitan sisäänkäynnin edestä etupihalta. Olen nimennyt pienemmät alueet tarpeen mukaan; on navetan edustaa, kivikkoa, metsärinnettä, tuuliaidannetta, ja kaiken keskellä nököttää pioniympyrä.

Tuoksukönnöskuusama viihtyy navetan edustalla vanhoissa heinäseipäissä

Etupiha on etelänsuuntainen ja sinne paistaakin aurinko viistosti heti aamulla ja niin pitkälle iltapäivään, kunnes mäki lännen puolella estää auringon ulottumisen pihaan myöhään iltapäivällä. Se onkin lämmin paikka, mutta välillä kovin tuulinen.

Ensimmäinen kesä mökillä

Pihamaa ei ole suuren suuri ja siihen oli ostohetkellä ahdettu sekä koivukujanne että kolmisenkymmentä (!) herukkapensasta. Ensimmäisenä kaadettiin suurin osa vanhoista koivuista ja hankkiuduin eroon mökin edustan pensaista. Sen jälkeen oli aika kylvää lisää nurmikkoa ja alkaa suunnitella pihaa kohti värikästä ja runsasta puutarhaa, josta olen haaveillut.

Etupihan läpi kulkevan tien toisella puolen on navetta, jonka edustalle rakensin kaksi uutta istutusaluetta. Toinen rakentui luontevasti keskellä nurmikkoa nököttäneen kalliokumpareen ympärille ja toinen saunan ikkunoiden edustalle. Ei kerrota kasveille, että sauna ei vieläkään ole käyttökunnossa ja että sen eteen valikoimani korkeat ritarinkannukset eivät siis sen myötä ole ihailtavissa molemmin puolin… Navetan edusta on puolivarjoinen auringon siirtyessä sinne vasta vahvasti iltapäivän puolella. Vaikka tontti onkin muuten todella kuiva, navetan edustalla viihtyvät myös kosteampaa alustaa vaativat kasvit ja navetta suojaa niitä takaa puhaltavilta tuuliltakin.

Itse mökkiin liittyvistä remonteista voin kirjoitella joskus enemmänkin, mutta ajatuksena on maalata mökki perinteisen punaiseksi, joskus. Punainen tupa, valkoiset ikkunanpielet, kukkiva perennarunsaus, istuskelu- ja ruokailupaikka, perhosia ja pörriäisiä, lintuja, aurinkoa, heinän tuoksua, lähilampaiden tyytyväiset bäät… Sellaista mielikuvaa rakentelen siis. Pihapiirin muut rakennukset ovatkin jo punamullalla.

Näkymää pioniympyrän takaa rinteen edustalta kohti vanhaa autotallia

Kasvivalikoima tulee olemaan perinteinen, kestävä ja sisältää runsaasti pensaita. Värimaailmassa liikutaan vaaleapunaisen, violetin, valkoisen ja vaaleankeltaisen joukossa. Tosin mukaan on jo nyt löytänyt tiensä myös kirkas punainen ja oranssit… Lopputulos tullee olemaan aikamoinen sekamelska värejä ja muotoja.

Ruusupensaita, köynnösruusu, syreenejä, päivänkakkaroita, pioneja, punahattuja, astereita, kurjenpolvia, malvoja, hanhikkeja… Ja kevääksi runsaasti kukkivaa tietenkin myös!  

Istuskelualue, mahdollinen terassi, siintää vasta ajatuksissa

Haluaisin rajata pihamaan omaksi viihtyisäksi keitaakseen perinteisellä lauta-aidalla. Ruusuja ja muita kukkivia pensaita aidan viereen, pieni puu tai parikin sekä rajaamaan näkymiä että tarjoamaan silmäniloa, penkki vaahteran ympärille ja istuskelualue pirtin ikkunan edustalle. Portin haluaisin myös.

Kivikkoistutus pirtin kuivassa päädyssä

Mökin pirtin puoleinen pääty on rutikuiva ja paahteinen, eikä siinä tuntunut menestyvän mikään. Parhaita ideoitani olikin tehdä siihen tarkoituksella kivikkoistutus, jossa lähinnä maksaruohot ja muut mehikasvit vuorottelevat kivien kanssa. Se pärjää hyvin vähällä huomiolla ja rikkaruohojakaan ei tarvitse usein nyppiä, kun nekään eivät näin kuivassa viihdy.

Tähkätädykkeet ilahduttavat navetan edustalla
Niistä on iloa myös talventörröttäjinä

Aidannetta tuuliesteeksi

Oman mökkipihan lähtökohta

Yksi mökkipihan kasvupaikkatekijöistä on korostetusti tuuli. Sijainti pienellä mäellä ja peltojen keskellä takaa sen, että tuuli pääsee puhaltamaan pihan läpi lähes rajattomasti. Parhaimmillaanhan kyse on mukavasta kesäisestä tuulevireestä hellepäivänä, mutta aina ei näin ole.

Alusta asti on siis ollut selvää, että tuulitilanteelle pitää yrittää tehdä jotakin ja se jotakin on mielestäni vapaasti kasvava, monilajinen ja monimuotoinen pensasaidanne.  

Aidanteen erottaa leikatusta pensasaidasta se, että kasveja ei tarvitse leikata muotoon tai pitää ne leikkaamalla tietyssä korkeudessa. Vuosittaisten leikkausten sijaan ihailla saa vuosittaista kukintaa – täydellistä!  

Yhdistäisin aidenteeseen myös ruusuja, ja ruusuilla onkin oma erityinen paikkansa tulevassa mökkipuutarhassa heti sisäänkäynnin pielessä tulevaan aitaan nojailemassa.

Ruusuaidanne on vasta aivan aluillaan ja ruusut pienenpieniä pensaita. Suojasin ne huolella ensimmäiseksi talveksi ja ne säilyivätkin jänösten hampailta suojassa. Tässä tarjanruusu kukkii jopa yhden kukan voimin.

’Poppius’ on ansainnut paikkansa aidanteesta. Eikö tässä olekin aivan täydellinen ruusu?!

Olen tutkinut mahdollisia pensaslajeja ja asemoinut niitä mielessäni tontin rajalle. Haluaisin joko meille ihmisille jotakin syötävää tarjoavia eli käytännössä marjovia lajeja tai linnuille hedelmää tekeviä sekä kukkivia pensaita. Syysvärit olisivat ehdoton plussa.  

Monilajiseen aidanteeseen sopivat hyvin erilaiset lajit. Omalle aurinkoiselle rinteelleni haaveilen muun muassa näistä:   Pensashanhikki (Daciphora fruticosa ’Lovely Pink’ vaaleanpunainen, 1-1,5 m   Marjatuomipihlaja eli saskatoon (Amelanchier alnifolia), valkoinen kukka ja siniset, syötävä marjat, kaunis syysväritys, 2-4 m   Syreenit (Syringa), mm. isabellansyreeni ’Holger’, valkoinen, kaarisyreeni ’Veera’, tumma roosa, 4 m. Helmiorapihlaja (Crataegus x mordenensis ’Toba’), valkoinen, 3-4 m   Tähtijasmike (Philadelphus lewisii ’Tähtisilmä’ , valkoinen, tuoksuva kukinta, keltainen ruskaväri 2-3 m   Marja-aronia (Aronia ’Viking’), syötävät marjat ja kaunis syysväritys.

Aidanne ja tuuli

Jotta aidanne parhaiten purisi tuuleen, siitä kannattaa tehdä jonkin verran polveileva eli hiukan erikorkuisia ja -muotoisia lajeja yhdistelemällä juuri sopiva. Vaikka aidannetta ei muotoon leikatun aidan tapaan tarvitsekaan leikata, sitäkin pitää hoitaa. Itselläni on tarkoitus pitää aita sopivassa korkeudessa ja poistaa vanhoja, risuuntuneita oksia säännöllisesti.

Miten istuttaa aidanne?

Pensasaita tai -aidanne on helpoin istuttaa yhteen yhtenäiseen kaivanteeseen, josta tehdään kerralla tarpeeksi syvä ja leveä. Pensaille hyvää istutusmaata tulee olla noin 40-50 sentin syvyydeltä ja leveydeltä. Tässä vaiheessa voi maahan kaivaa myös juuriestekangasta, joka estää mahdollisesti leviävien pensaiden, esimerkiksi ruusujen, taimien ilmestymisen viereen istutettavaan perennapenkkiin. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kivikkoisessa rinteessä vain kokeileminen näyttää, miten hyvin sinne saadaan kaivettua taimille tilaa. Omana ekstravinkkinä voinkin sanoa, että kannattaa kaivaa alue valmiiksi ennen taimien ostoa 😉  

Vapaasti kasvavaan aidanteeseen tarvitaan 1-3 pensaan tainta metriä kohden. Mitä monihaaraisempia taimet ovat, sitä vähemmän niitä tarvitaan.   Lehtipensaiden taimet leikataan istutuksen yhteydessä eli tehdään niin sanottu istutusleikkaus. Poikkeuksena tähän ovat syksyllä istutetut taimet, jotka leikataan seuraavana keväänä. Vain yhdestä versosta koostuvat niin sanonut piiskataimet leikataan 10-15 sentin korkeuteen ja monihaaraiset taimet kymmenen senttiä ylimmän haaroittumiskohdan yläpuolelta.  

Kasvualusta on hyvä kastella jo istutusvaiheessa. Itse olen kastellut istutuskuopan runsaalla vedellä, antanut sen vetäytyä maahan ja sitten istuttanut kastellut taimet. Istutetut taimet kastellaan 1-2 kertaa viikossa, kunnes ne ovat kunnolla juurtuneet ja kasvussa. Pensaiden alusta on hyvä kattaa, jotta rikkakasvit eivät pääse valtaamaan niitä, ja kate myös ehkäisee taimien kuivumista. Ilmestyneet rikkakasvit tai mahdolliset itäneet puiden siemenet kitketään vuosittain pensaiden alta.

Lainapuutarhasta voisi saada alkuja mitä erilaisimmista ruusupensaista.

Aidannetta elävöittämään voisi lisätä myös korkeampia puita tai vaikkapa perennoja. Myös pelkistä isokokoisemmista perennoista voisi muodostaa aidanteen, mutta meidän tapauksessamme tuulensuoja on ensisijaisen tärkeää, joten aloitamme puuvartisista.

Minkälaisia aidanteita tai leikattuja pensasaitoja teiltä löytyy?

Projektina taloyhtiön piha. Osa 2.

Edellisessä postauksessa aloin suunnitella taloyhtiömme pihaa kukkaisampaan ja värikkääsempään suuntaan. Jatkan tänään kasvien tarkemmalla valinnalla.

Tässä vaiheessa mietin lajien tarkempia kasvuvaatimuksia ja miten ne soveltuvat toistensa lomaan. Alan tutkia sitä, että miten altaat saadaan kukkimaan mahdollisimman pitkäksi aikaa eli tutustun kasvien kesän kukinta-aikoihin.

Aikaisin keväällä kukkivia sipulikasveja voisi istuttaa istutusaltaiden perennojen lomaan ja tuoda täten valoa vielä värittömään maahan. Aloitin kuitenkin kasvivalinnat pitkin kasvukautta kukkivilla, värikkäillä ja monimuotoisen luonnon arvoihin soveltuvilla perennoilla, jotka kannattaisi saada hyvään kasvuun heti keväästä lähtien.

Kasvivalintoja teen niiden kasvupaikkavaatimusten eli tässä tapauksessa lähinnä valon määrän perusteella. Kaikille alueille muodostuu selkeästi omat tyylinsä ja värimaailmansa ihan luonnostaan.

On luonnollista haluta lisätä valoisuutta kasvien väreillä sinne, missä sitä luonnostaan on vähemmän. Tämän vuoksi puolivarjoisat sisäänkäynnit saavat luontevasti valkoisia sävyjä talven ikivihreiden lomaan. Varjoisa istutusallas taas kutsuu rakentamaan kuupuutarhaa, jossa erilaiset lehtimuodot leikkivät keskenään, väleissään hiukan valkoista ja vaaleankeltaista kukintaa.

Talven miettiminen on myös oleellista: mihin lumet kerääntyvät, ja ennen kaikkea mitä alueista tulee talvella edes silmäiltyä. Päädyn panostamaan talven suhteen erityisesti sisäänkäyntien läheisyyteen. Varsinaiset istutusaltaat jäävät tällöin sivummalle kulkureiteistä.

Idealistani kasvivalintojen osalta vilahtelee tekstin lomassa. Lopullisen istutussuunnitelman havainnekuvan löydät tekstin lopusta.

Sisäänkäynnit (vihreä-valkoinen teemaväri)
  • köynnöshortensia valumaan aitoja alas
  • pesäkuusi
  • siilikuusi
  • kartiovalkokuusi
  • kesäpikkusydän
  • esikot
  • rönsytiarella
  • kuunliljat
  • särkynytsydän
  • kotkansiipi
  • isokonnantatar
Varjoisa istutuslaatikko (vaalea kuutamoistutus)
  • mustilanhortensia taustalle
  • kuunliljat
  • vaalea kullero
  • rotkolemmikki
  • valkonarsissi
  • valkoiset ja vaaleankeltaiset krookukset
  • valkotäpläimikkä
  • arovuokko
  • pienet angervot

Aurinkoisemman puolen istutus on siinä mielessä hankalampi, että valikoimaa olisi paljon enemmän kuin yhteen altaaseen mahtuu istuttamaan. Täällä päätän lähteä leikkimään enemmän väreillä ja laittaa kasvit kiipeämään korkeammalle. Altaan reunassa onkin köynnössäleikkö, joka on istutettuna sekä näyttävä vihreseinämäinen rakenne, että käytännössä hyödyllinen myös tuulisen kujanteen viiman pehmittämiseen.

Aurinkoinen istutuslaatikko (iloisen värikäs)
  • köynnössäleikköön kiinanlaikkuköynnös
  • ruohosipuli
  • kaunopunahatut
  • heinät
  • punalatvat
  • alppipiikkiputki
  • kevätvuohenjuuri
  • kultatyräkki

Lopulta suunnitelmani muotoutui seuraaviin kasveihin. Ideana oli säilyttää jo istutettuja, huonosti kasvavia pensaita perennojen ohessa ja poistaa niitä, kun perennat juurtuvat kunnolla ja alkavat tarvita enemmän tilaa ympärilleen. Siinä vaiheessa istutusaltaita voi myös täydentää lisäkasvein.

Varjoisemman puolen istutus muodostuu eri lehtimuodoista sekä valkoisen ja vaaleankeltaisen yhdistelmästä.
Aurinkoisemmassa päässä värit ja kasvien korkeuserot pääsevät valloilleen.

Perennat istutettiin talkoovoimin taloyhtiön asukkaiden toimesta. Aivan kaikkia kasveja ei ollut saatavilla juuri nyt, mutta sain täydennettyä valikoimaa ja istuttelen loput paikoilleen itse.

Oli todella mukavaa pitkästä aikaa päästä kokeilemaan kasvien piirtämistä ja suunnitelman hahmottelua. Hyväksi havaittu tapa piirtää valokuvan päälle – fyysisesti kynällä ja paperilla leikkien – oli edelleen se toimivin. Loppukäsittelyä sitten tein vielä koneella ja sitä voisi harjoitella lisääkin.

Istutusaltaiden lisäksi aloitimme myös sisäänkäyntien istutukset. Niistä ei ole piirrettyä suunnitelmaa, mutta hyvin nekin paikkansa löysivät.

Kun kasvit lähtevät kasvuun, otan myös tänne lisää kuvia siitä, miten suunnitelma on toteutunut. Nyt kastellaan ja hoivataan kohti kesää, kukkaloisto ja perhoset mielessä.

Siirry sivun alkuun