Hellepäivän siestaa

Kun helle saa oman pään pehmeäksi, on hyvä vetäytyä hiukan siimekseen. Täältä näkyviltä piilottelemasta löytyy kesän viimeisiä hellepäiviä viettävä Pirkanmaan perinnepiha. Niin tuttu ja rakas oman opinahjon ponnistus ja kädenojennus kohti kestäviä perinnelajikkeita. Pihan sisältö on kerätty pirkanmaalaisilta pihoilta ja kaikilla perennoilla on historia ja oma tarinansa. Voit tutustua näihin tarkemmin perinnepihan omilla sivuilla www.perinnepiha.fi.

Sorakäytävät mutkittelevat perenna-alueiden väleissä. Itse piha rakentuu vanhan Ahlmanin kartanon päärakennuksen ja sen viereisten vanhojen puutalojen väliin. Oikein soma ja sopiva paikka moiselle pihalle.

Perinnepiha on tainnut jäädä hiukan muiden puutarhakohteiden jalkoihin, mutta sitä voi kyllä suositella kaikille. Varsinkin arboretumiin suuntaavat voisivat samalla reissulla piipahtaa Ahlmanilla. Etäisyyttä ei ole kuin muutama kilometri. Vielä vinkkinä, että oppilaitoksen omia tuotoksia hyödynnetetään lähipuodissa ja kahvilassa, joten kuivin suin ei tarvitse poistua.

Jäljelle jää tämä takkutukka.
Haalistuneenakin niin kaunis.
Urbaanimpi humalasalko.
Kiirettä pittää. Nähdään taas ensi keväänä!

Elokuun kultaa

Miten erikoinen olikaan vuoden 2018 kesä! Kuumuutta ja kuivuutta kesti – juhannusta lukuunottamatta – toukokuusta elokuulle. Ilmeisesti säät eivät suosineet päiväperhosiaakaan, koska bongasin koko kesänä vain muutaman. Edes perhosten suursuosikit eli elokuussa kukkivat loppukesän väriläiskät piiskut ja punahatut eivät niitä vetäneet puoleensa.

Päiväperhosten sijaan kesän valloittajia olivat gammayökköset. Alueittain ne aiheuttivat suuriakin satotuhoja esimerkiksi härkäpapuviljelmillä, kun niiden toukat järsivät pellot paljaiksi. Myös perennamailla oli nähtävillä niiden suuri määrä ja ne tallentuivat näihinkin kuviin Tampereen arboretumista.

Tähtien tomua

Rakastan isotähtiputkia! Olen rakastanut siitä saakka, kun ne paljastivat todellisen itsensä ja läheltä katsottuna mittavan kauneutensa. Niiden näyttävin osa on värikkäät verholehdet, jotka kehystävät pienenpieniä kukintonuppuja.

Olenkin alkanut keräillä näitä kaunokaisia. Monen montaa eri punaisen ja valkoisen sävyä on tullut raahattua kotiin erinäisistä taimistoista. Harmikseni en alussa tajunnut pitää kirjaa lajikkeista, joten aivan kaikki eivät ole missään ylhäällä ja erot ovat hyvinkin pieniä.

Muutama lajike on sentään tunnistettavissa: ’Primadonna’, kokonaan ruusunpunainen ’Pink Pride’ ja vihreillä kukinnon varsilla varustettu ’Buckland’. Valkoinenkin variaatio meiltä pitäisi jostakin löytyä, vaan olisiko jäänyt epähuomiossa vanhaan kotiin?

Tässä yksilössä verholehdet ovat vihreät.

Toisissa lajikkeissa verholehtien reunat ovat tummaa viininpunaa.

Näissä taas on maailman hempeimmät sävyt.

Tänä vuonna kasvi pääsi yllättämään tuottamalla kaksikerroksisen kukan, joka näkyy yllä. Alimpien terälehtien keskeltä kasvaa toinen kukinto kakkoskerokseen. Aika jännä mutaatio.

Kaunis aina: auringossa, sateessa, kestävä tuulessa ja kukinnot säilyvät pitkälle syksyyn varsinaisen kukinnan jälkeen. Frendien Joeyn sanoin: ’What’s not to like?’.

Scroll to top