Suloiset syreenit

Syreenien aika tuli kuin yllättäen! Yhtäkkiä koko pihamaan reuna puhkesi näihin vaaleanvioletteihin, tuoksuviin hattaroihin. Iloinen ja yhtä aikaa haikea on mieli, kun kukinta on usein ohi niin kovin nopeasti.

Nuuhkitaan varastoon talven varalle ja leikataan maljakkoon muutama, niin että sisälläkin kukkii. Nyt on kesän aika!

Omenankukkien aikaan

Tämä kevät on ollut mieletön omenien(kin) kukinnan kannalta. Lämpimät jaksot ja sateet ovat taanneet runsaan kukkaloiston ja niiden perään viileys on jättänyt kukat puihin ihailtavaksi.

Lainapuutarhan ikivanhat yli viisikymmenvuotiaat puut tuottavat edelleen hedelmää. Puu saattaa ola puolilaho, mutta niin vain sammaleen läpi puskevat kukat joka vuosi, ja syksyllä saa nauttia karvaista makupaloista – jos haluaa.

Hoidan puita jonkin verran, katkoen huonoimpia oksia ja lyhentäen maata viistäviä, jotka päätyvät lampaiden suihin joka tapauksessa. Suurimman osan ajasta puut saavat vain olla ja täyttää maisemaa, kuten aina ovat tehneet.

Kohti keskipihaa

Kaivon edustan perennamaa

Siirryn lähemmäs taloa eli kaivonvierus ja -eduspenkkeihin. Kaivon viereen rakentamani perennapenkki on sekin uusi, kun vanhan pihakoivun lähdettyä ja sen alta kaadetun omenapuun antaessa tilaa ja valoa mahdollistui tämänkin kohdan käyttö paremmin.

Ensimmäiset hankinnat tähän dramaattisteemaiseen perennamaahan olivat kaksi näyttävää pionia: ’Buckeye Belle’ ja ’Scarlet O’Hara’. Molemmat ovat runsaan tumman- ja näyttävänpunaisia. Niiden ympärille on sitten rakentunut muukin värimaailma: tummaa purppuranpunaista, violetinruskeaa, jopa mustaan taittavaa. Mukava päästä leikittelemään väreillä, joita en itse omaan pihaani niinkään haaveile. Tämä mahdollistaa kaikenlaisen jännän kokeilun. Muun muassa eräässä siirtolapuutarhamökissä mäkin katon tasaa huitoneet syyskimikit saivat minut innostumaan kokeilemaan niitä. Penkissä on myös esimerkiksi erittäin tummaa harjaneilikkaa.

Väriminttu taisi olla tulipunainen…

Kaivon edustalla taas sijaitsee pihan keskellä oleva alue, jossa oli aikoinaan muutama pieni pläntti perennoja siellä täällä. Yhdistin ne aikoinani isoksi, munuaisenmuotoiseksi alueeksi, jotta sitä olisi helpompi hoitaa. Samassa yhteydessä asensin penkkiin kankaan, jonka oli tarkoitus pitää juolavehnä aisoissa. Siihen kangas onkin purrut hyvin. Kankaasta on taas hyötynyt julmetusti vuorikaunokki, joka on kankaan alla vallannut koko penkin. Päätinkin viime syksynä, että poistan penkistä kaikki vuorikaunokit, jättäen vain ruohikon reunaa kiertävät jäljelle. Näin ne on helppo kaivaa pois, jos on tarvetta, ja toisaalta pitää aisoissa ruohonleikkurilla toiselta reunaltaan. Toivottavasti tämä tepsii!

Tämän kevään hoitotoimenpiteet pitivät sisällään perennojen silppuamisen talven jäljiltä penkkiin ja niiden päälle kärrytin useamman kuorman kompostia. Siistiytyi sekä perennojen ympärykset että alta törröttävä kangas.

Tämä ehkä eniten esillä oleva perennapenkki on teemaltaan rohkea. Siinä on hiukan sikin sokin punaista, oranssia ja keltaista, sinistäkin runsaasti. Lisäksi siinä asustelee miehen betoniteräksestä nikkaroima köynnöstuki ja siinä tuoksuköynnöskuusama sekä ’Piilu’-kärhö. Ikäväkseni monet perinteiset penkin asukit ovat ilmeisesti vuorikaunokista ottaneet nokkiinsa ja olenkin joutunut ostamaan siihen lisää muun muassa palavaarakkautta. Monta monituista vuotta sitten anopin ostamat Vuojoki-pionit löysivät paikkansa tästä istutuksesta, ja ne ovatkin viihtyneet oikein hyvin. Pidän niitä ensimmäisinä onnistumisinani, koska osasin ne istuttaa oikein ja ilmeisen hyvin, koska ne lähtivät heti kasvuun ja kukkineet ovat joka vuosi sen jälkeen. Tämä oli jo niin alussa omaa puutarhatekemistäni, että olisi voinut käydä toisinkin.

Kaivon edustan perennapenkki kaipaa tämänkertaisten kaiveluideni jäljiltä täydennystä. Jotain rohkeaa, suurikoista, näyttävää ja upeaa, tietenkin. Pitääpä hiukan miettiä 😉

Siirry sivun alkuun